Tervetuloa seuraamaan EronenBros-tiimin ratamoottoripyöräilyaiheista blogia.

Tiimiä tukee kaudella 2011 Autovuokraamo RentCenter. Käykää tutustumassa yrityksen sivuihin osoitteessa www.rentcenter.net

Tumppia tukee kaudella 2011 Del-Ron moottoriöljyt. Kotisivut löytyy osoitteesta www.delron.fi
Juttua Kemoran kisasta löytyy www.delron.fi/kemorasm.htm


---------------------------------------------

perjantai 24. joulukuuta 2010

Talvitunnelmia ja -suunnitelmia (Tumppi)

Moron vaan!

Hyvää joulua ja aurinkoisia ajokelejä ensi vuodelle! Vaikka pakkanen huitelee -30 asteen lukemissa, pitää katseet suunnata kohti ensi kesää. Tallilla on näkynyt viime aikoina liikettä ja mm. jousitusosat kävivät Antin osaavissa käsissä vuosihuollossa DC Finland:lla. Lisäksi pyörään on suunnitteilla kaikenlaista modifikaatiota ensi kaudeksi. Lisää varaosia on hankinnassa ja kilpailukykyä parantavia muutoksia on myös luvassa..

Talven aikana on pikkuhiljaa kypsynyt päätökset ensi kaudesta. Tarkoitus on ajaa kaikki ensi kauden kilpailut ja keskittyä tosissaan kisaamiseen. Tavoitteena on taistella jokaisessa kisassa sijoituksesta kymmenen parhaan joukossa. Tavoite on, varsinkin kalusto ja resurssit huomioon ottaen, kova, mutta kaiken osuessa kohdalleen siihen on mahdollisuus.

Analyysi viime kaudesta paljasti vielä paljon puutteita. Pyörää pitäisi oppia säätämään ja omaa ajoa kehittämään analyyttisemmin. Treenipäiviä olisi saatava lisää ja myös sadekelin teeniä pitäisi, nousevasta riskitasosta huolimatta, lisätä huomattavasti. Ajoasentoa ja pyörän ajogeometriaa pitäisi saada muutettua paremmaksi.

Noilla eväillä pitäisi saada se 1-2 sekkaa radasta riippuen pois viime kauden ajoista. Lisäksi Motoparkissa pitäisi myös käydä treenaamassa, koska sinne suunnitellaan kilpailua ensi vuodeksi.

Sponsoririntamallakin on tapahtunut edistymistä.. Näistäkin asioista tiedotan lisää talven kuluessa, kunhan saadaan varmistusta hommille! Todennäköisesti sponsorituen ansiosta ensi vuonna on mahdollista panostaa enemmän rahaa renkaisiin ja pyörän kehittämiseen.



- Tumppi -

tiistai 9. marraskuuta 2010

Kauden 2010 muisteloita ja suunnitelmia kaudelle 2011 (Tumppi)




Vielä viime vuonna ajoimme kimppapyörällä täysin harrastelumielessä. Kesän kuluessa ajat kuitenkin paranivat siinä määrin, että kilvanajo alkoi kiinnostamaan. Syksyn lähestyessä teimme päätöksen hankkia toinen pyörä ja aloittaa kilpailutoiminta. Tavoitteena oli, että pysyisimme B-lähdössä kärjen kanssa samalla kierroksella.. Ajatuksena oli myös ajaa vain muutama kisa kertalisenssillä ja -maksulla.

Tein pyörään runsaasti remonttia talven aikana ja uudistettu pyörä osoittautui huomattavasti nopeammaksi. Heti alkukesästä vanhoista kierrosennätyksistä lähti pois useita sekunteja. Ensimmäinen kisa alkoi pettymyksellä aika-ajossa, mutta päättyi riemuvoittoon itse kisassa. B-lähdön voitto oli enemmän mitä uskalsin kuvitellakaan ennen kauden alkua, ja se toteutui vieläpä ensimmäisessä kilpailussa.

Toisessa kisassa (ajettiin pelkkä a-lähtö) olin aika-ajoissa jo lähes kärjen vauhdissa, muut olivat vielä alkukauden kangistamia ja minä intoa piukassa. Kisassa onnistuin sitten koheltamaan itseni ulos nelospaikalta. Silloin oli vielä täydellinen usko omiin kykyihin ja 100% luotto pyörään ja renkaan pitoon.. Siitä se sitten pikkuhiljaa karisi, kun tallilla parsi pyörää kisan jälkeen kasaan.

Kolmannessa kisassa pääsin suoraan a-lähtöön, tosin aika-ajoissa alkoi pidon raja jo häämöttämään. Kaatuminen oli pariin otteeseen erittäin lähellä. Itse kisassa otin hieman rauhallisemmin ja ensimmäiset cup-pisteet tuli plakkariin 11. sijalla.

Neljännen kisan harjoituksissa tuli sitten se kesän toinen kaato ja usko eturenkaan pitoon hälveni entisestään. En saanut kisassa oikein täyspainoista suoritusta kaiken sähläyksen vuosi. Sijoitukseksi jäi harmittavasti 16.

Ensi vuoden kuviot on siinä mielessä auki, että ajaa pitäisi, mutta rahoitus on aika tiukalla. Pyörää pitäisi uudistaa aika rajulla tavalla, mikäli edes jonkinlainen kilpailukyky olisi olemassa. Faktahan on, että tuommoisella yli kymmenen vuotta vanhalla (lähes) vakiopyörällä, vanhoilla renkailla ajaessa, antaa vaan muille ihan liikaa tasoitusta jos meinaa ajaa kymppisakissa ensi vuonna. Toisaalta jos haluaa harrastella vailla päämäärää tuo kalusto ja muilta ostetut vanhat sliksit riittää vallan mainiosti.

Uuteen pyörään pitäisi sijoittaa 6-8k€ jos semmoisen meinaisi hankkia, vanhaa pyörää pitäisi laittaa yli tuhannella eurolla jos sillä meinaa ajaa. Vanhalle pyörälle ei juuri voi laskea minkäänlaista jälleenmyyntiarvoa enää nykyään. Toisaalta kauden läpivientikulut lienevät luokkaa 3-4k€ ihan minipudjetillakin. Eli nyt ollaan taas ratkaisujen edessä: haluanko oikeasti ajaa kilpaa voitosta, vai hyvistä sijoituksista, vai ihan huvikseni? Sponssikerjuumoodiin täytyy siirtyä pikkuhiljaa, kunhan Tommin ensi vuoden suunnitelmat edes hieman valottuvat..

Viime kausi oli siis kaikinpuolin menestys ja tulevaisuudessakin on tarkoitus ajaa täysillä!



- Tumppi -

lauantai 18. syyskuuta 2010

Kausi päätöksessä

Alastarosta on palattu ja sauna on lämpiämässä.. Koko päivän satoi enemmän tai vähemmän vettä ja saimme ajaa märällä ja liukkaalla radalla. Yksissä tuumin päätimme jättää huomisen kisan ajamatta, koska sääennuste ei juuri parempaa lupaa.

Kirjoittelemme myöhemmin parempaa yhteenvetoa kuluneesta kaudesta ja ajatuksia tulevaisuudesta.

Nyt saunotaan ja otetaan parit sihijuomat onnistuneen ja voitokkaan kauden kunniaksi!


- T&T -

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Kohti kauden päätöstä (Tumppi)

Niin blogi kuin kuskitkin ovat viettäneet hiljaiseloa viime aikoina. Molemmat kävimme ajamassa keikan kylmän kelin treeniä Alastarolla, mutta niistä seteistä ei jäänyt juuri mainittavaa jälkipolville. Viimeinen kisaviikonloppu häämöttää edessä ja kauden viimeiset ratakelit alkaa olla käsillä. Tai no, eipä tässä mitään ajokelejä oikein ole ollut. Vettä mättää taivaalta jo kolmatta päivää putkeen. Sääennuste ei näytä juuri valoisammalta viikonloppua ajatellen..

Kauden viimeinen kisa ajetaan siis sunnuntaina 19.9. Lauantaina on harjoituspäivä, joten lauantaiaamuna kelkomme kaluston Alastaroon, satoi tai paistoi. Illalla sitten päätämme, viimeisten treenien ja sääennusteiden perusteella, osallistummeko kilpailuun.

Ennakkoon emme uskaltaneet ilmoittautua, koska 120€:n kilpailumaksu menee täysin hukkaan jos ajamaan ei päästä. Kelihän voisi olla vaikka +5 ja sataa räntää.. Jos osallistumme kilpailuun, niin jälki-ilmoittautumisesta sakotetaan 50€:n lisämaksu. Kun vielä molemmat ajamme kertalisenssillä, lisätään kakkuun 130€:n lisenssimaksu. Lienee sanomattakin selvää, että emme viitsi maksaa kolmeasataa euroa per ukko vesileikeistä arktisissa olosuhteissa.

Vaihtoehtona on lauantain saunailta ja sunnuntain MotoGP-kisojen seuraaminen kotisohvalta. Saa nähdä kumpi vie voiton. Kirjoittelen päätöksestämme tänne viimeistään lauantai-iltana.


- Tumppi -

tiistai 24. elokuuta 2010

Treenipäivä Alastarossa (Tumppi)





No niin!

Pyörä on taas raavittu kasaan ja viimeiset epoksin, kitin ja kalikali-maalin rippeet ovat kuluneet sormista. Nyt pääsi onneksi paljon pienemmällä työllä kuin Botnian kaadon jälkeen. Harmikseni kykinkoppa otti taas osumaa ja se rupeaa olemaan pikkuhiljaa entinen.. Ei tahdo enää olla metallia kytkinakselin alastefan ympärillä, joten öljyt yrittää tunkea ulos sitä(kin) kautta.

Mainitun kuitujumpan lisäksi tuli hankittua uusi etuhäkki ebaystä. Postipoika kiikutti hongkongista uuden häkin postikuluineen 78 eurolla. Vastaava olisi maksanut mp-liikkeessä jotain puhelinnumeron mittaisia summia. On tää vaan ihmeellinen juttu tää lopalisaatio! Kävin myös näppäränä kaverina ostamassa Etrasta metrin pätkän 50mm kovamuovitankoa, josta sai pienellä työllä uudet kaatumatapit vanhojen, hiukan kulahtaneiden, tilalle.. Lisäsin pari uutta tappia alarunkoon, joten kyllä nyt taas kelpaa kaatuilla!

Eilen tuli siis vietettyä vapaapäivää Alastarossa ratapäivillä. Päivän teemana oli kadonneen mutkanopeuden löytäminen.. Vielä jonnekin piiloon jäi ne rajuimmat jarrutukset pyörän ollessa kantissa. Ihan mukavasti silti meni, ja sain ajettua paljon matalia 1.26 aikoja. Edellisessä alastaron kisassa sain aika-ajoissa ajettua hullulla prässillä 1.26,4, joten jonkin sortin kehitystä lienee tapahtunut. Edelleenkään luotto eturenkaan pitoon ei ole paras mahdollinen, mutta parin eturenkaan pidon menetyksestä johtuneen kaadon jälkeen se lienee ihan ymmärrettävää.

Lisäksi AnttiJ lupasi myydä minulle muutaman nopeaksi opetetun takarenkaan, joten kisailumieli kesän viimeistä kisaa (19.9) kohden alkaa olla nousussa! Muutama päivä vielä treeniä, sit kisassa ja aika-ajossa tähtäin 1:25 puolelle ja sijoitus kymppisakkiin. Pidän kuitenkin voimassa säävarauksen: missään syysmyrskyssä en lähde rataa kilpaa kiertämään. Ihan niin kaistapää en sentään ole!


-Tumppi-

tiistai 3. elokuuta 2010

YCC 1.8.2010 Kemora (Tommi)




Lauantain harjoitus:
Harjoitus alkoi hyvien olosuhteiden vallitessa. Ajo tuntui sujuvan alusta lähtien mukavasti. Kierrosajat painuivat heti alle 1:17, mikä lupaili hyvää sunnuntain aika-ajoihin. Kolme settiä siinä ehdittiin ajamaan kuivalla kunnes vesisade alkoi. Kun sateelle ei loppua näkynyt, päätimme vaihtaa sedekelin renkaat alle ja mennä rataa kiertämään samalla tutustuen sadekelillä ajamisen saloihin. Huonostihan tuo päättyi, kun Tumppi kokeili radan pitoa ajopuvullaan näyttävän liukumisen muodossa. Onneksi loukaantumisilta vältyttiin ja materiaalivahingot jäivät suhteellisen pieniksi.

Sunnuntain aika-ajo:
Taktiikkana oli ajaa alkuun Tumpin perässä vetoapua hyödyntäen 4-6 kierrosta jolla varmistettaisiin kohtuullinen kierrosaika sekä kisaan pääsy. Sitten lyhyt tauko ratavarikolla ja vielä viimeinen rypistys radalla. Paras aika 1:16.574 kirjattiin aika-ajon loppuosalta.

Sunnuntain kilpailu B-lähtö:
Lähtöpaikaksi tuli aika-ajon perusteella seitsemäs lähtöruutu. Lähtö onnistui, ja pystyin pitämään sijoitukseni ensimmäisten mutkien aikana. Ajaminen tuntui kulkevan joten sijoittuminen kolmen kärkeen näytti mahdoliselta. Kilpailun edetessä pääsinkin nousemaan 3. sijalle. Loppupuolella kisaa alkoi kuskilta kunto loppumaan ja tipuin 4. sijalle. Voimat ei enään riittänyt roikumaan kärkikolmikon perässä joten viimeisten kierrosten taistelut jäivät osaltani tälläkin kerralla kokematta. Sijoitus siis B-lädön neljäs. Paras kierrosaika kisassa 1:15.315. Joka on muuten kohtuulliset 4.2 sekuntia edellistä ennätystä paremmin!!! Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia koitoksia.

-Tommi

maanantai 2. elokuuta 2010

Kummallisia tapahtumia Kemorassa (Tumppi)




Lauantain harjoitukset päästiin aloittamaan kuivassa mutta tuulisessa säässä. Ehdin ajaa kolme harjoitussettiä ennen kuin alkoi satamaan. Ajoin rennosti riskejä ottamatta 1:16 alkuisia aikoja, joten lähtökohdat aika-ajoihin olivat varsin hyvät. Iltapäivällä alkoi näyttämään siltä, että rata ei enää ehdi kuivua ajoajan puitteissa, niin päätimme laittaa sadekelin renkaat alle ja ajaa muutama setti sadekelin testiä. No, toisella setillä se lipsahdus sitten tapahtui ja ns. karusellimutkan ulostulossa etunen luisti alta. Raivokkaista pelastusyrityksistä huolimatta luisuimme pyörän kanssa peräkkäin pitkin rataa. Pyörä edellä ja minä perässä. Onneksi kumpikaan ei lähtenyt heittelemään kuperkeikkoja, joten kaadosta selvittiin lähinnä materiaalivahingoilla. Ei ole muuten mikään mukava kokemus liukua vatsallaan pitkin rataa, kuunnella rikkoutuvien osien ääntä, ja sukeltaa pää edellä ison lätäkön läpi ja nielaista pari litraa öljyistä vettä.

Kuskille tuli törmäyksessä lähinnä henkisiä vammoja, mutta pitkään oli epäselvää pääsenkö kilpailuun mukaan.. Kaatuessa kypärä osui asfalttiin, siihen tuli hankaumajälki ja kypärän kuiturunko tuli näkyviin. Lisäksi pyörästä katkesi jalkatappi, eikä varatappia ollut tietenkään mukana. Ensiksi kävin näyttämässa kypärää katsastumiehellä, joka pitkän tutkimisen jälkeen hyväksyi sen, koska kaatuminen ei vahingoittanut kypärän runkoa. Jalkatappiaihio löytyi varikolta kanssakilpailijalta, tosin sitä joutui työstämään että se sopisi paikalleen. Onneksi varatappia ei tarvinnut lähteä yönselkään Vesilahdelta hakemaan. Lauantai-iltana, puolituntia ennen katsastuksen sulkeutumista, pyörä oli parsittu sen verran kasaan että se voitiin kiikuttaa uusintakatsastukseen.

Sunnuntain aika-ajoihin lähdin hitaanpaan ryhmään, koska ei oikein ollut tietoa miten pyörä pelaa ja minkälainen apina oli kaadosta jäänyt selkään roikkumaan. Ajoin heti alussa 1:16,7 ja toisella setillä 1:15,3. Mikä oikeutti huikean tulostason aika-ajossa 20. sijaan. Aika-ajojen jälkeen pettymys oli suuri kun kuulin tuomariston päätöksen, että 19. parasta pääsee suoraan A-lähtöön ja joutuisin 0,011 sekunnin marginaalilla B-lähtöön.

Lähtölistan laatijalla kävi kuitenkin inhimillinen virhe ja minut laitettiin virheen vuoksi A-lähdön 21. lähtöruutuun (edellä yksi BoTT-kuljettaja)! Onneksi huomasin asian ennen lähtöä, ettei tarvinnut B-lähdön lähtöruukossa ihmetellä, että mitäs nyt tehdään, kun on yksi ylimääräinen ukko radalla.. Ensin ei olleet tuhannesosat puolella, mutta sitten virheen kautta pääsin kuitenkin tavoittelemaan Cup-pisteitä.

A-lähdössä sain kerrankin hyvän startin ja pääsin nousemaan pistesijojen tuntumaan. Jumiuduin kuitenkin hiukan hitaamman ryhmän taakse, eikä ohittaminen onnistunut kovasta yrityksestä huolimatta. Lähtö keskeytettiin kaatumisen takia kahdeksan kierroksen jälkeen, jolloin olin 16. sijalla. Viiden kierroksen uusintalähdössä sain jälleen hyvän startin ja nousin muutaman pykälän, vaikka jäin ensimmäisessä mutkassa pahasti pussiin. Maaliin ajoin 14. sijalla ja sen jälkeen alkoi tuskainen odottelu, kunnes lähtöjen yhteenlasketut tulokset julkaistaisiin.

Harmittavasti (jos tilanne ei enää muutu) jäin yhteistuloksissa 16. sijalle 0,024 sekunnin marginaalilla seuraavaan ja noin 1,5 sekunnin marginaalilla 14. sijaan. Eli senttipelillä jäätiin ilman cup-pisteitä, eli taaskaan eivät olleet tuhannesosat puolella. Toivottavasti tilanne kääntyy joskus toisinkin päin.

Viikonlopusta jäi kaikenkaikkiaan aika huono fiilis, no toivottavasti tuuri on joskus minunkin puolella. Pyörä odottaa tallilla korjausta, eikä tietoa seuraavista ajoista ole. Syksyn Alastaron kisoihin (19.9) osallistuminen on kysymysmerkki, mutta täytyy katsoa sitä sitten lähempänä. Ainakin sifteri (="vaihtamisen avustin") taytyy hankkia ennen sitä ja kautta varten hankitut renkaatkin alkaa olla ajettu loppuun.


-Tumppi-

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Blogin kommentoimisesta..

Heti näin alkuun, sorry kaikille.. Ei taas tyhmä tajunnut, että blogia ei pysty kommentoimaan kuin kirjautumalla. Epähuomiossa oli väärä asetus jäänyt päälle. Nyt kaikki halukkaat voi kommentoida ja jättää terveisensä!

Hiukan ihmettelinkin, kun kommentteja ei juurikaan satele kuin muutamalta henkilöltä.. Kävijöitä on kuitenkin satoja!


- Tumppi -

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Kuvia ja videomateriaalia Alastaron kisasta!

Kuvia:
http://salonen.hi.fi/kuvat/Mopot/Alastaro+15.-18.7.-10/


Koko A-lähtö kuvattuna Jukka Relanderin taka- ja etukamerasta. Mukana myös rata-alueella kuultava selostus.. Itse näyn rainalla alusta loppuun, ensin takakamerassa ja viimeisen kierroksen etukamerassa (lopussa aika pienenä pisteenä)!
http://www.mp-foorumi.com/videot/Alastaro2010/20100718_jokkis_ycc_lahto_a.wmv


Tommin voittoajoa B-lähdöstä
http://saarija.kuvat.fi/kuvat/Mp+2010/YCC+Kisa+18.7.2010/ycc-b-race-18-7-2010.AVI


Tommin ajoa A-lähdöstä (ekan videon alussa)
http://www.youtube.com/watch?v=ElY2IdxFTVA&fmt=18
http://www.youtube.com/watch?v=2L1WJHa0jGw&fmt=18
http://www.youtube.com/watch?v=wQ0Cua2l4r0&fmt=18


EronenBros toivottaa kaikki tervetulleeksi katsomaan Kemoran osakilpailua ja tutustumaan tiimimme toimintaan 31.7-1.8! Varikko on avoin, tilaisuus on katsojille maksuton ja radalla on kahvila-ravintolapalvelut. Kemorassa on myös lyhyen kävelymatkan päässä katsomo, josta näkee koko radan tapahtumat!

Radan kotisivut http://www.kemora.fi/

Lauantaina 31.8 harjoitukset 10-18

Sunnuntaina 1.8

Aika-ajot
11.00-11.25 YCC ”Hitaammat” + GP250
11.30-11.55 YCC ”Nopeammat” + BoTT
12.00-12.25 Classic

Tauko: 12.30-13.30

Kilpailut
13.30 YCC B + GP250
14.15 YCC A + BoTT
15.00 Classic

Molempien kuljettajien tavoitteena on suora paikka A-lähdössä ja omien ennätysten parantaminen!


- Tumppi -

tiistai 20. heinäkuuta 2010

YCC 18.7.2010 Alastaro (Tommi)


Lauantain harjoitus:
Harjoituspäivä meni lähinnä hellettä pakoillessa. Arvokkaita harjoituskierroksia kertyi kuitenkin tarpeeksi sunnuntaita ajatellen. Aamupäivällä takarenkaan pito oli surkea, en suostunut myöntämään itselleni että vuosituhannen alussa valmistettu Pirelli ei vaan enään pidä riittävästi mutkien ulostuloissa. Samainen rengas toimi kuitenkin Gotlandringillä kolme edellistä ajopäivää mielestäni hyvin, liekö kuuma keli ollut liikaa hyvälle Pirellille. Kyllä harmitti nakata roskiin kumi, jossa oli vielä 1/3 osa pintaa "jäljellä". No, Tumpilla oli mukana juuri hankkimansa ihka uusi takarengas. Hetken sanailun jälkeen rengas vaihtoi omistajaa ja asettautui Suzukin alle. Tämä oli siis teamin ensimmäinen uusi alle laitettu rengas. Aavistelin kyllä jo tässä vaiheessa että paluuta entiseen ei ehkä enää ole. Päivän viimeinen setti mentiin sitten uudella kumilla ja sen sanon, että pito oli ihan uskomaton. Odotettavissa olisi siis oman ennätyksen paraneminen seuraavan päivän aika-ajoissa.

Sunnuntain aika-ajo:
Taktiikkana 25 minuttia kestävään aika-ajoon oli ajaa ensin 4-6 kierrosta ja varmistaa paikka kilpailussa, sitten lyhyt huilaus ratavarikolla ja tämän jälkeen kovempi yritys päälle. Hyvä aika jäi kuitenkin ajamatta, koska huilin jälkeen radalle päästyäni radan liukkaudesta kertovat varoitusliput liehuivat liputuspisteillä. Parhaaksi ajaksi jäi 1:29,244.

Sunnuntain B-lähtö:
Kisaan pääsin lähtemään radan ulkoreunasta ruudusta viisi, joka oli erinomainen lähtöpaikka. Lähdossä nukahdin hieman enkä saanut pyörää liikkeelle heti punavalon sammuttua, mutta itse lähtökiihdytys sujui ongelmitta, joten ensimmäisen mutkan jälkeen ajoin sijalla kolme. Ensimmäisellä kierokesella nousin toiselle sijalle ja ajattelin, että yrittäisin roikkua kilpailua johtavan kuljettajan perässä mahdollisimman pitkään. Kierroksella kolme kuitenkin näytti, että kärkipaikallekin olisi mahdollista nousta. Ohituksen onnistuttua tuli aivan epätodellinen tunnelma, oli todella vaikea keskittyä omaan ajamiseen. Kaksi kertaa pääsi kakkossijalla ajava kuljettaja kuittaamaan minusta nätin ohituksen radan viimeisessä mutkassa, mutta pystyin molemmilla kerroilla ottamaan ykköspaikan takaisin heti pääsuoralle kiihdytettäessä. Kilpailu päättyi kierroksella kahdeksan punaisiin lippuihin pahan näköisen kaatumisen johdosta. Sen hetkinen järjestys jäi voimaan, eli ensimmäinen B-lähdön voittopokaali tarttui mukaan kotiin viemisiksi. A-lähtöön osallistuin ihan harjoittelumielessä, hyvinhän sekin sujui. Muutamia ohituksiakin pystyin tekemään, kunnes kierroksella neljä edessä ajanut kuljettaja kaatui radan loppuosalla ja jouduin väistämään tilannetta turva-alueelle. Radalle viimein takaisin päästyäni olin joukon häntäpäässä, enkä enään nähnyt järkevänä jatkaa ajamista kun kalustokin oli vielä tähän saakka pysynyt ehjänä. Kilpailun paras kierros 1:27.681 on tietysti oma ennätykseni Alastarolla.

Oli hienoa että teamimme sponsorin RentCenter:in edustaja saapui paikalle seurueineen seuraamaan kilpailua.

-tommi

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Ennätyksiä ja Cup-pisteitä (Tumppi)

Alastaron kisaviikonloppu alkoi lauantain harjoituspäivällä. Uudet päivitetyt etujarrut toimivat viimeinkin hyvin, ja ajo oli sen mukaisesti lupauksia antavaa. Etujarrujen heikoksi lenkiksi osoittautui lopulta pääsylinteri. Motokeitaan Miikalle suuri kiitos vinkistä ja osan hankinnasta. Uusi pääsylkkä on Brembon valmistama, ja on alunperin KTM RC8R varaosa. Vuosien taistelun jälkeen voin helpottuneena sanoa: Nyt jarrut pelaa niin kuin pitääkin!



Racechrono näytti harjoitusten lopuksi 1:26 puolelle menevää aikaa, joten aika-ajoon ja kisaan lähdin luottavaisin mielin.

Aika ajohin osallistui 54 kuljettajaa, jotka oli jaettu aikojen perusteella kahteen ryhmään. Ajoaikaa oli ainoastaan 25 minuuttia ryhmää kohti, joten pari terävää vetoa siinä ehti ajaa, ja pitää välissä lyhyen huilitauon. Ruuhkaa radalla riitti ja oli erittäin vaikea saada puhtaita kierroksia, mutta ensimmäisellä setillä onnistuin parantamaan ennätystäni aikaan 1:26.4. Toisella setillä sain vielä puristettua pari kymppää ajasta pois, tosin kaatuminen oli toiseksi viimeisellä nopealla kierroksella erittäin lähellä: jyrkässä vasurissa eturenkaan pito irtosi ja sain vaivoin pidettyä pelin pystyssä. Moottorin koppakin otti kosketuksen asfalttiin, joten pyörä kävi todella kallellaan. Lopulliseksi sijoitukseksi tuli vaikeuksien jalkeen erinomainen yhdeksäs lähtöruutu.

Kilpailuun lähdin, edelliskerrasta viisastuneena, suunnitellulla taktiikalla, enkä vain vouhottamaan ja hulluna ohittelemaan. Tiesin kuitenkin, että en jaksaisi ajaa kovassa helteessä 1:26:n kierrosaikoja viittätoista kierrosta, joten päätin panostaa lähtöön ja etsiä sopivan ryhmän mitä lähden seurailemaan. Hyvässä peesissä rennosti ajellen ajaisin kilpailun alkupuolen ja lopussa iskisin kun muut alkaa väsyä. No, lähtöhän meni tietysti taas kiville ja putosin muutaman sijan. Lisäksi ensimmäiset mutkat otin varoen, koska en halunnut pilata kisaa heti alkuun. Näissä laittessa on se hyvä puoli, että ohi pääsee hitaammasta suhteellisen helposti.

Muutaman kierroksen jälkeen löysinkin sopivan kolmen pyörän ryhmän, jonka perässä ajelin tasaisia 1:27 aikoja. Siinä oli aikaa jopa katsella tilannetta ja säästää rengasta. Viisi kierrosta ennen maalia aloin kiristää vauhtia ja pari kierrosta ennen maalia tuli ajettua kuin vahingossa uusi oma ennätys 1:25,3. Lopussa sain ohitettua pari kuljettajaa, mutta takarenkaan pito alkoi uhkaavasti heiketä, joten jouduin rauhoittamaan ajoa kahdella viimeisellä kierroksella. Maaliviivan ylitin lopulta sijalla 11, ja uran ensimmäiset viisi Cup-pistettä tuli tienattua!

Kahden viikon kuluttua (1.8.) Kemorassa ajetaan seuraava YCC-kilpailu, ja sielläkin tavoitteena on oman ennätyksen parantaminen, A-lähtöön pääsy ja Cup-pisteiden metsästys!


- Tumppi -

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Gotlandringiltä Alastaroon (Tumppi)




Gotlandringin reissulta on kotiuduttu ja täytyy kyllä sanoa, että olipa mukava tapa viettää lomaa. Moottoripyora.org hoiti radanvuokrauksen, järjestelyt ja majoitukset paikanpäällä. Omalle vastulle jäi vain matkajärjestelyt ja siihenkin liityen orgin porukka hoiti paljon selvitystyötä. Kolme päivää sai kiertää rataa ja loppuajan panostaa lomanviettoon. Ilmat suosi ja kaikki hommat pelasi, joten mikäs siinä oli ihmisen ollessa. Matkaseura oli loistavaa ja Gotlanti kaikenkaikkiaan hieno paikka!

Seuraavaksi ajatukset käännetään kohti Alataron YCC-kisaa, joka siis ajetaan ensi viikonloppuna. Lauantaina on vapaat hajoitukset klo 10-20. Sunnuntaina aika-ajot 10:50-11:15 erä1 ja 11:20-11:45 erä2. B-lähtö ajetaan 13:30 ja A-lähtö 15:30.

Viimeaikaisten ajojen perustella uskon vahvasti, että molemmat ajamme sunnuntain A-lähdössä, ja jopa tavoittelemme uran ensimmäisiä cup-pisteitä.

Paikalla on ainakin 50 YCC-luokan pyörää, joten kovatasoista kilpailua on luvassa. YCC-lähtöjen lisäksi ajetaan ainakin Classic-lähtö ja sivuvaunuluokka. Lisäksi paikalla on GP250 ja BoTT lähdöt, mikäli niihin saadaan tarpeeksi osallistujia. Jos ei, niin lähdöt ajetaan YCC-luokkien yhteydessä.

Toivotan kaikki asiasta kiinnostuneet seuraamaan kisaa paikan päälle ja kannustamaan tiimi hyville sijoituksille!


- Tumppi -

Kuvia Powerbiken ratapäiviltä

Loistavia kuvia löytyy täältä.


Muutama esimerkki:









- Tumppi -

lauantai 26. kesäkuuta 2010

Alastarolla 23.6 (Tommi)

Powerbike:n järjestämään rata ajeluun lähdin hakemaan erityisesti rentoutta omaan ajoon. Tietysi myös kierrosaikoja mittasin arvioidakseni kannataako seuraavaan YCC:n kisaan lähteä. Rentoutta löytyi hivenen, mutta liikaa tulee vieläkin "puristettua". Kierros enkkani parani noin sekunnillla, parhaaksi kierrokseksi jäi 1,28,6. Sen verran tyytväinen olin ajeluuni että päätin osallistua 18.7 alastarossa ajettavaan kisaan. Seuraavaksi sitten suuntana Gotlandring, siellä olisi kokonaista kolme ratapäivää aikaa kurvailla.

-tommi

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Treenipäivä Alastarolla 23.6 (Tumppi)

Taas saatiin paljon kierroksia alle Power Biken ratapäivillä. Pitkästä aikaa pääsimme ajamaan kimpassa ja molemmat sai puristettua omia ennätyksiä paremmaksi: minä 1.26 ja Tommi 1.28 puolelle.

Jarrutkin sain pelaamaan ihan tyydyttävästi vanhoilla levyillä. Uudet jarrulevyt pitää laittaa syrjään ja yrittää saada niitä sorvattua myöhemmin suoraksi. Erikoinen juttu, että levyt olivat jo uutena kierot.. No, sen siitä saa kun netistä noita ostelee.

Varovasti vanhoilla renkailla ajellen pääsin siis noinkin hyviin tuloksiin, joten 18.7 ajettavassa Alastaron kisassa lähden tiukasti tavoittelemaan uran ensimmäisiä cup-pisteitä.

Seuraavaksi käännetään vankkurien nokat kohti Gotlandringiä ja lomaa Gotlannissa. Siellä odottaa huippuhieno moderni rata ja toivottavasti myös hieno saari nähtävyyksineen ja aktiviteetteineen!


- Tumppi -

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Treenipäivä Alastarolla: uusi ennätys ja jarrumurheita (Tumppi)




Tänään oli siis koko päivä aikaa ajaa, ja kelikin suosi: pääosin aurinkoista ja lämmintäkin siinä parinkymmenen asteen tietämissä. Ajettua tuli reilu 60 kierrosta. Ennakkouho ei ollut katteetonta: uusi ennätys Alastarossa kirjataan nyt aikaan 1:27! Tärkeintä oli, että pystyin ajamaan huikan vajavaisella kalustolla kuitenkin tasaisen kovaa ja useita matalia 1:27 aikoja.

Jarrumurheet. Niitä on riittänyt.. En ole oikein koskaan ollut tyytyväinen pyörän jarrujen toimintaan ja tuntumaan. Takajarrulla ei ole niin väliä, kun en sitä juurikaan käytä, mutta tuon etujarrun soisi olevan kunnossa. Talvella vaihdettiin Tommin kanssa jarrusatuloihin uudet tiivistekumit ja tietysti samalla tuli satulat kopeloitua muutenkin läpi ja nesteet vaihdettua.
Jarrujen lievä kantamisongelma ,jolla tuhottiin yhdet jarrulevyt, poistui, mutta tuntuma ei juurikaan parantunut. Ostin aiemmin kesällä uudet jarrulevyt ja kaadon jälkeen hommasin uuden nestesäiliön ja pääsylinteriin korjaussarjan.

Uusilla levyillä ja pääsylinterin sisäkaluilla jarrut toimivat, jos mahdollista, vieläkin huonommin. Kovasti tuntuvat täristävän jarruttaessa, joten jarrua ei juurikaan uskalla käyttää pyörän ollessa kallellaan. Eli levyt ovat joko lähtökohtaisesti kierot tai sitten niiden kelluvuus ei ole riittävä. Täytyy tutkia asiaa.. Kahvan tuntumaa saatiin tänään parannettua jarruja ilmaamalla, mutta jotenkaan se ei edelleenkään mielytä. Enää etujarruista ei voi muuta uusia kuin jarruletkut, joten seuraavaksi pitää laittaa harkintaan kokonaan uusi jarrupääsylinteri. Se tosin maksaa rahaa se, joten täytyy vielä yrittää kokeilla ja kikkailla kaikkea!

Seuraavasta ajokerrasta ei ole tietoa, täytyy nyt yrittää rakentaa tuota autotallia eteenpäin ja tehdä hiukan töitäkin ennen kesälomaa. Täytyisi kyllä yrittää ehtiä ajamaan ennen Gotlandringin reissua, joka toteutetaan 3.-10.7. Siellä saa sitten kiertää aivan uutta rataa sydämensä kyllyydeestä.

-Tumppi-

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Kuvia ja kuulumisia (Tumppi)




Huikean hienoja kuvia Botnian kisasta löytyy täältä!

Pyörä rupee oleen kunnossa ja tiistaina käydään Alastarossa laittamassa oma ennätys uudelle sekuntiluvulle..


-Tumppi-

perjantai 28. toukokuuta 2010

Vahinkojen kartoitusta ja tulevaa (Tumppi)




Tällä hetkellä näyttää siltä, että selvisin heittäytymisestä ilman vakavampia fyysisiä vammoja ja pyöräkin on ihan kohtuullisessa kunnossa. Tommi hitsaili tänään takahäkin läjään ja itse sain oikaistua pahasti vääntyneen etuapurungon. Muutamia osia on vielä tilauksessa ja katteet vielä korjaamatta, mutta vahvasti näyttää siltä, että seuraavan kerran otetaan tuntumaa rataan 8.6 Alastarossa! Siis toivottavasti pelkästään renkaat ottaa tuntumaa..

Kemoran kuvia löytyy netistä http://www.mp-foorumi.com/kuvat/julkinen/k...a/20100515_ycc_ratasm/

Tarkoituksena olisi perustaa tiimille oma kuvagalleria, kunhan tältä kaikelta tivolilta ehdin. Linkitän myös Botnian kuvia tänne jahka niitä ilmestyy nettiin..

Sivuille lisätty myös yhteystyökumppaneita. Käykäähän tutustumassa yrityksiin, ja käyttäkää heidän tuotteita ja palveluja, niin mahdollistatte yhteistyön jatkossakin!


-Tumppi-


Muoksis: Lisäilin vähän tekstiin kuvia, kun bongasin semmoisenkin ominaisuuden tästä hässäkästä. Lisäksi sain nuo linkitkin toimimaan. Vähänks mää oon nörtti? Jään kännykkä kourassa odottelemaan soittoa mikrosoftilta tai joltain muulta koodausfirmalta!

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Tunteiden kirjo laidasta laitaan (Tumppi)


Saavuimme Botnialle Saijan kanssa perjantai-iltana. Varikko oli aivan tupaten täynnä, mutta onneksi päästiin soluilemaan Janin ja Tommin leiriin. Kiitos siitä heille ja järjestäjille risuja varikon täyttämisestä "sikinsokin ja miten sattuu".

Lauantain aika-ajot alkoivat loistavasti ja pääsin heti vetelemään hyviä kierrosaikoja. Uusi ennätys kirjattiin 1:13,3, jolla heltisi neljäs sija! Fiilis ei ollut vielä rento, enkä ollut täysin tyytyväinen ajoon, mutta aika ja sijoitus ylitti selkeästi omat tavoitteeni. Toiseen aika-ajoon vaihdoin alle kisarenkaan ja päätin tyytyä ensimmäisen aika-ajon tuloksiin. Ajoin aika-ajon energiaa tuhlaamatta, warm-up hengessä, koska kisaan oli aikaa enää pari tuntia. Rennolla höntsylläkin sain ajaksi 1:13,9 mikä lupasi erittäin hyvää kisaa ajatellen! Lopulliseksi sijoitukseksi tuli viides lähtöruutu.

Kisassa ei ajettu osallistujamäärän vuoksi erillistä b-lähtöä, vaan kaikki 26 jokkiskuljettajaa ajoi samassa lähdössä. Lähdön ja ensimmäisen kierroksen otin tutun varovaisesti ja putosin ehkä yhdeksänneksi. Suhteellisen nopeasti pääsin kuitenkin nousemaan takaisin viidenneksi. Neljännellä kierroksella uusi oma ennätys kirjattiin lukemiin 1:13,0. Pari kuskia kaatui edestä, joten sijoitus koheni senkin ansiosta. Neljäntenä ajanut kuski muodostikin sitten melkoisen ongelman.. Kyseinen herra ajoi huomattavasti isotehoisemmalla pyörällä suorat hurjan kovaa ja hirveät kammojarrut mutkaan, eikä suorilla tai jarrussa päässyt ohi millään. Sen sijaan mutkat mentiin taluttamalla ja muutaman kerran pääsin mutkissa ohi, mutta herra pääsi aina kuittaamaan takaisin ja oli pariin kertaan ajattaa minut ulos radalta. Viimein pääsin kuittaamaan itseni neloseksi pari kierrosta ennen maalia. Siitä tasan kierroksen päästä radan hitaimmassa kohdassa eturenkaan pito loppui ja mitään ei ollut tehtävissä. Neljäs sija vaihtui kaatumiseen ja keskeytykseen vain puolitoista kierrosta ennen maalia.

Maaliin tulon jälkeen kakkoseksi sijoittuneelle langetettiin 20 sekunnin aikasakko keltaisen lipun alla ohittamisesta, joten hän putosi viidennelle sijalle. Eli tuosta voidaan ynnäillä että podium-paikka lipesi käsistä viime metreillä. Niin se on, tässäkin lajissa, se hiuksen hieno ero sankaruuden ja tappion välillä.

Nyt se ensimmäinen kaatuminen on sitten koettu. Pitkään siihen menikin. Kaatumiset kuuluu tähän lajiin, mutta pahaltahan se tuntuu. Kirvelevä pettymys hyvän ajon jälkeen, mutta myös huoli pyörän kunnosta. Heti kaatumisen jälkeen tiesin, ettei itselle sattunut mitään suurta fyysistä vammaa ja kalustokin näyttää onneksi saaneen vain kosmeettisia vaurioita.

Ensi viikolla alkaa sitten kaluston korjaus ja valmistautuminen uusiin koitoksiin. Valitettavasti kesäkuun Scandinavian Open jää väliin tärkeämmän tapahtuman vuoksi (terveisiä Joutsaan!), mutta onhan noita kisoja vielä jäljellä ja vielä se Cup-pistetilikin avataan, ennemmin tai myöhemmin!


- Tumppi -

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

YCC Kemora 15.5.2010 (Tommi)

Ensimmäinen kilpailuni sujui odotusten mukaisesti. Lähtökohdat kisaan olivat heikohkot johtuen mm. vähäisestä harjoittelusta. Kierroksia tälle kaudelle oli kertynyt vain noin 50 ja nekin melko kylmissä olosuhteissa ja eri radalla. Vielä kun jouduin työkiireiden takia jättämään perjantain vapaat harjoitukset väliin niin lauantain aika-ajoihin lähdettiin ihan "turistina". Vielä aika-ajossakaan ei minkäänlaista tuntumaa rataan eikä pyörään löytynyt joten parhaaksi ajaksi jäi 1:22,3 eli koko porukan hitain. Hieman lohtua toi että ei se tokavika paikka kauhean kaukana ollut (n.1,3 sekunnin päässä). Itse kisaan lähdin taivoittena ainoastaan oman ajoni ja viimevuotisen kierrosaikani parantaminen. Startti onnistui jännittämisestä huolimatta hyvin. Pyörä irtosi viivalta mukavasti. Jo muutaman kymmenen metrin päästä joudui kuitenkin nostamaan kaasun ylös koska edessä oli useampi huonomman startin saanut kuljettaja. Pääsin kuitenkin pujottelemaan 3-4 kuljettajasta ohi. Hyvää starttiani vielä katsomon suoralla ihmetellessäni samat kaverit pyyhkäisivät minusta ohi. Kierrosten kertyessä alkoi ajokin kohentua ja saavutin 2 kujettajaa jotka pystyin ohittamaan. Tässä vaiheessa aikaero sijalla 14 ajavaan kuljettajaan oli venähtänyt jo yli 10 sekunttiin. Maaliin tulin 15.sijalla ja parahaaksi kierrosajaksi jäi 1:19,5. Kokemus oli kokonaisuudessaan positiivinen. Osallistun mahdollisesti jatkossakin YCC:n kisoihin mikäli aikataulut ja rahatilanne sen sallivat.

-Tommi

Vaikeuksien kautta voittoon! (Tumppi)


Lauantai alkoi aika-ajoilla, jotka ajettiin helteisessä säässä. Ajoaika oli harmiksemme ryhmitelty siten, että aikaa oli vain 25 minuuttia yhteen putkeen. Siinä ehti ajaa kaksi settiä ja pitää pienen huilitauon välissä. Omalta kohdalta valmistautuminen meni jotenkin pieleen, enkä päässyt ajorytmiin kiinni lainkaan. Myös ajoasennossa oli sanomista ja kengät otti rataan kiinni turhan rajusti pariinkin otteeseen, niinpä niistä kengistä tuli entiset. Parhaaksi ajaksi jäi 1:16.8 joka oikeutti aika-ajon 24/39 sijaan, mikä oli selvä pettymys hyvien vapaiden harjoitusten jälkeen. Luokka jaettiin kahtia ja ryhmäsääntöjen vuoksi A-lähtöön pääsi vain 18 nopeinta kuljettajaa, joten itse jäin harmittavasti B-lähtöön lähtöpaikalle kuusi 0,5 sekunnin marginaalilla.

Kilpailulähtö alkoi harmittavasti epäonnisella lähdöllä. Sain hyvän startin, mutta jäin ikävästi pussiin ja jouduin hölläämään ja etsimään hyvää linjaa ensimmäiseen mutkaan. Alkuhässäkässä putosin yhdeksännelle paikalle, mutta tarkoitus oli ottaa ensimmäinen kierros varman päälle ja riskittömästi. Alussa tuntui, että muut vetää todella kovaa ja jouduin taistelemaan pysyäkseni muiden vauhdissa. Muutaman kierroksen jälkeen sain rytmistä kiinni ja aloin pikkuhiljaa parannella sijoituksiani. Pyörä tuntui toimivan hyvin ja pito tuntui paranevan, joten uskalsin ajaa tiukempaa linjaa mutkissa. Sain paranneltua sijoituksiani kisan kuluessa ja kuusi kierrosta ennen loppua olin jo kolmantena. Neljä kierrosta ennen maalia pääsin nousemaan kärkeen ja ajamaan puhtaita kierroksia. Kolme viimeistä kierrosta vedin täysillä ja ajattelin, että nyt ei enää kukaan tule ohi. Siinä tuli kellotettua lähdön nopein kierroaika 1:15.1 lähes sekunnin marginaalilla seuraavaan. Näin eroksi muodostui maaliviivalla kakkoseen lähes neljä sekuntia!

B-lähdön kolme parasta lunasti automaattisesti paikan A-lähtöön, mutta lähtöjen välissä oli ainoastaan noin viiden minuutin tauko, joten päätin jättää A-lähdön ajamatta. Lähdön jälkeen tuntui, että paukut oli käytetty eikä olisi ollut enää turvallista ajaa toista kisaa putkeen. Näin jälkikäteen jäi harmittamaan tuo aika-ajo: Kilpailun tuloksia katsellessa minulla olisi ollut tuolla ajolla mahdollisuus sijoittua A-lähdössä kymmenen parhaan joukkoon. Toisaalta oli mahtava päättää ensimmäinen kilpailu voittoon ja ensi viikonloppuna yritetään taistella sitten cup-pisteistä A-lähdössä Botniaringillä!


- Tumppi -

perjantai 14. toukokuuta 2010

Vapaat harjoitukset Kemora (Tumppi)

Vapaat harjoitukset saatiin ajettua onneksi kuivassa kelissä ja sain tuiki tärkeitä harjoituskierroksia blakkariin. Aikaa ei tosin ollut kuin tunti, joten paljoa huilia ei ehtinyt vetää settien välillä. Ajo tuntui todella hyvältä ja pyörä toimi hyvin. Sain parannetua omaa ennätystäni parilla sekunnilla ja päivän viimeisessä setissä kello pysähtyi jopa 1:15 alkuiseen aikaan! Sillä ajalla ollaan huomisen aika-ajoissa ihan hyvillä sijoilla.

Huomenna saadaan sitten virallisia kierrosaikoja, joten ennätys ei enää ole enää Racechronon varassa.. Toivottavasti ajot saadaan vedettyä kuivalla kelillä. Tänään keli oli erittäin epävakainen ja ukkoskuuroja osui aluelle useita.

Huomenna on sitten vuorossa ensimmäiset aika-ajot ja kisa! Palaan huomenna asiaan kilpailutulosten ja kuulumisien muodossa..


- Tumppi -

torstai 13. toukokuuta 2010

Treeniä Botnialla ja asettuminen Kemoraan (Tumppi)

Eilen tuli käytyä Botnialla ajelemassa treeniä. Ensi kertaa tällä kaudella ajoin alle oman ennätyksen: useita 1:15 alkuisia kierroksia, eli noin sekunti tuli napsaistua viime kauden parhaasta. Tuossa Racechronossa on se pieni ongelma, että ihan täysin ei pysty luottamaan noihin kierroaikoihin, mutta suunnan se kertoo hyvin. Ajaminen tuntui tosi hyvältä, eikä millään olisi malttanut lopettaa. Joku viisas varikolla tiesi kertoa, että noissa mun käyttämissä Dunlopeissa on eri seoksia. Itse kuvittelin, että kaikki viime syksynä käyttettynä ostamani renkaat on samalla seoksella! No kaikkea sitä oppii kun vanhaksi elää.

Tänään käytiin purkamassa tavarat Kemoran varikkopilttuuseen ja huomenna olisi vuorossa vapaat harjoitukset ja katsastus. Hiukan jännittää tuo katsastus: yhtään ei tiedä mitä siellä syynätään ja onko pyörä täysin sääntöjen mukainen. Säännöt on kyllä luettu läpi ja tarvittavat muutokset tehty, mutta ihan varma ei voi ennen "leimaa" olla. Itse ajaminen ei kumma kyllä juurikaan jännitä. Huomenna sitten luvassa fiiliksiä vapaiden harjoitusten ja katsastuksen jälkeen!


- Tumppi -

tiistai 11. toukokuuta 2010

Tervehdys Tumpilta!

Mennyttä:
Loppukesästä 2007 saimme pitkälti Tommin painostuksesta ostettua kimppaan kauan puhutun ratapelin: Pietarsaaren lähistöltä löytyi vuosimallin 2000 Yamaha R1. Täysin sika säkissä tuli hankittua, kukaan ei tiennyt kauanko se kestää ja kuinka se pelaa. Hyvinhän se pienellä laitolla toimi ja rata-ajojen opettelu saattoi alkaa. Totta puhuakseni kumpikaan meistä ei osannut yhtään ajaa radalla, vaikka molemmilla oli jonkun verran kokemusta katupyörällä ajosta. Pikkuhiljaa ne taidot alkoivat kehittymään ja koko ajan ollaan tasaisesti menty eteenpäin.

Alusta pitäen olemme yrittäneet panostaa hommaan mahdollisimman vähän rahaa ja kaikki asiat on pyritty tekemään itse budjettiperiaatteella. Esimerkiksi R1 ei ole tähän päivään mennessä saanut allensa yhtään uutta rengasta! Renkaat kun tunnetusti on kalliita ja aivan hyvin (hintaansa nähden) nuo kisakuskien hylkäämät käytetyt renkaatkin pitää.

Kolme kesää vierähti nopeasti kimpassa ajellessa, ajovuorot tasattiin sovinnolla ja välillä käytiin yksinäänkin ajelemassa, jos toinen osapuoli oli estynyt lähtemään. Molemmilla oli kesäisin rakennus- ja työkiireitä, joten ajaminen ja pyörän kehittäminen jäi paikoin vähiin. Kierrosajat paranivat kuitenkin koko ajan ja ajaminen tuntui hyvältä. Viime syksynä päätimme yksissä tuumin, että varsin hyvin toiminut kimppa puretaan ja "tiimille" hommataan toinen pyörä. Suunnattomien rahansiirtojen ja pitkien bisnesneuvottelujen jälkeen päätettiin, että ärräykkönen jää minulle ja Tommi hankkii itselleen uuden lelun. Lisäksi päätettiin aloittaa kesällä 2010 kilpailutoiminta: jäsentenvälisten ajojen lisäksi päätimme kumpikin osallistua Yamaha Center Cupin osakilpailuihin aikataulujen ja rahoituksen niin salliessa.


Nykyhetki:
Talven aikana tuli panostettua sitten omaan pyörään aikaa ja rahaa urakalla. On oikeastaan ihme, että R1:n toimi noinkin pitkään ilman mitään suurta remppaa.. Viime kesänä alkoi kuitenkin öljyä kulumaan suhteellisen paljon ja vaihteistokin oireilemaan isommasta remontin tarpeesta. Talven aikana tehtiin uunituoreessa Vesilahden tallissa sitten pyörälle täysi remontti mm. moottori sai sisäänsä paljon uusia osia ja laitetta rakennettiin muutenkin kovempaa ajoa ja kilpailuja silmällä pitäen.

Tätä kirjoitettaessa kausi on vanhentunut kolmen harjoittelupäivän verran. Alkukankeuden jälkeen olen palannut lähes viimekesän vauhteihin ja tietysti parantuneen kaluston vuoksi aika pian pitäisi mennä kovempaa! Suomen moottoriliiton ajajatutkinnon teoriaosuudet käytiin istumassa ja ajonäytöt saatiin suoritettua juuri sopivasti ennen ensimmäistä kisaa. Huomenna auton nokka kääntyy minun ja mekaanikko-Saijan osalta kohti Pohojammaata ja Jurvan Botniaringiä. Siellä vietetyn treenipäivän jälkeen on tarkoitus pitää muutama päivä vapaata ja sen jälkeen suunnata kohti Kemoran ensimmäistä kilpailua.


Tulevaa:
Tarkoitus on mennä ajamaan mahdollisimman monta YCC-luokan kilpailua, jotka ajetaan

15.5 Kemorassa (autojen Rata SM:n yhteydessä)
22.5 Botniaringillä (RR SM:n yhteydessä)
18-20.6 Alastarossa (RR:n Scandinavian Openin yhteydessä)
18.7 Alastarossa
1.8 Kemorassa
19.9 Alastarossa

Kilpailuihin osallistuminen selviää yleensä viimeistään pari viikkoa ennen kyseistä kilpailua. Osallistuminen riippuu kaluston kunnosta, aikatauluista ja tietysti myös rahoituksesta. Esimerkiksi varaosia minulla on hyvin rajallinen määrä ja vaikkapa konerikon tai pahan kaadon sattuessa saattaa pahimmillaan koko kausi olla ohi. Eli niille suunnattomille fanilaumoille tiedoksi: kannattaa varmistaa meidän osallistuminen kisoihin, ennen kuin suinpäin lähtee banderolleja raahaamaan moottoriradalle!

Tänne on siis tarkoitus päivittää viimeisimmät kuulumiset ja kisatulokset. Innolla kohti uusia seikkailuja: Täysillä sisään ja paareilla ulos!


- Tumppi -